Aalto Start-Up Center

Espoossa, Otaniemessä sijaitsee Aallon oma yrityshautomo Aalto Start-Up center, joka tukee kasvuyrityksiä tai sellaiseksi aikovia niiden alkutaipaleella. Hyviä liikeideoita jalostetaan yhdessä eteenpäin ja Aallon laaja kansainvälinen asiantuntijaverkosto auttaa ratkaisemaan yrittäjien kohtaamia käytännön ongelmia, niin myynnin, rahoituksen, kuin sopimusteknisten asioiden osalta. Ensisijaisesti tämä korkeakoulun vetämä startup-center on kohtaamispaikka, jossa aloittavat yrittäjät ja päättäjät pääsevät kontaktiin eri alojen toimijoiden kanssa ja voivat näin löytää uusia näkökulmia oman toimintansa kehittämiseen sekä myynnin lisäämiseen.

Startup Sauna

Startup Sauna on Aaltoesin (Aalto Entrepreneurship Society ry) perustama ei-kaupallinen järjestö, joka tarjoaa vauhtia hakeville yrityksille kaksi kertaa vuodessa mahdollisuuden saada mentorointia yritysmaailman konkareilta, niin sijoittajilta kuin johtajiltakin. Tärkeimpänä tavoitteena on antaa uusille yrittäjille konkreettista tietoa muun muassa rahoituksen hankinnasta, kulloisenkin markkina-alueen sen hetkisestä kilpailutilanteesta ja käytännön myyntityöstä bisnesmaailmassa. Uudet yritykset voivat päästä tapahtumaan mukaan osallistumalla yrityskarsintoihin 20 eri kaupungissa. Parhaat toimijat saavat ilmaista valmennusta sarjayrittäjiltä, sijoittajilta ja bisnesenkeleiltä, ennen kuin pääsevät astumaan isolle areenalle. Käytännössä mikä tahansa yritysidea voi nousta kartalle ja saada lainaa tai rahoitusta Startup Saunan kautta, jos taustalla on toimiva prototyyppi tai mielellään jo myynnissä oleva tuote, jota halutaan markkinoida ja kehittää eteenpäin.

Tällä Suomessa ennennäkemättömällä yrityskiihdyttämöllä on takanaan vaikuttava joukko päättäjiä niin politiikasta, kuin yritysmaailmastakin. Mukana toimintaa tukemassa ovat muun muassa Suomen vaikutusvaltaisin naisjohtaja, Fortumin hallituksen puheenjohtajana toimiva Sari Baldauf, F-Securen perustaja ja tämänhetkinen Nokian hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa, sekä tunnettu suomalainen sarjayrittäjä Taneli Tikka. Jo yli 120:tä yritystä auttanut Startup Sauna on myös valittu Yhdysvaltojen Silicon Valleyssa maailman parhaaksi korkeakoulun vetämäksi yritysten kiihdyttämöksi. Se tekeekin vahvaa yhteistyötä sikäläisten yritysten ja huippuyliopistojen kanssa ja myöntää vuosittain kasvuyrittämiseen kannustavia stipendejä ansioituneille suomalaisille opiskelijoille, jotka haluavat tutustua käytännön tasolla amerikkalaiseen bisneskulttuuriin.

Slush

Slush on Startup Saunan ja Aaltoesin toiminnasta lähtenyt vuosittainen kansainvälinen kasvuyrittäjien massatapahtuma ja kohtausfoorumi, joka järjestetään Helsingin Messukeskuksessa. Vuonna 2016 Slush nähtiin myös maailmalla sisartapahtumissa Shanghaissa, Tokiossa ja Singaporessa. Se on kerännyt valtavasti huomiota suuryritysten päättäjien keskuudessa, sillä tapahtuman kruunaava startup-pitch -kilpailu on nostanut esiin kovia tekijöitä maailmalle. Suurin tähänastinen jaettu rahoitus yksittäiselle yritykselle Slushin kautta on ollut peräti 500 000 euroa.

Kaksipäiväisen tapahtuman tuotantoarvot vetävät vertoja jopa Suomen Euroviisuille. Yli 15 000 kävijää, lähes 80:stä eri maasta kansoittaa messukeskusta vuosittain ja liput myydään nopeasti loppuun. Verkostoituminen ja vaikutusvaltaiset puhujat kiinnostavat yrittäjiä. Vuonna 2013 nähtiin päälavalla Viron presidentti, Toomas Hendrik Ilves. Muita merkittäviä yritysmaailman johtajia, jotka ovat antaneet henkilökohtaisen panoksensa eri vuosina, ovat muun muassa Spotifyn toinen perustaja Daniel Ek, Stack Overflown toimitusjohtaja Joel Spolsky, sekä Skypen perustaja Niklas Zennström.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö palkitsi Slushin vuonna 2015, myöntämällä sille kansainvälistymispalkinnon, joka annetaan Suomen vientiä edistävälle tai muuten uusia toimintamalleja maailmalle tuovalle yritykselle. Palkinto on myönnetty vuodesta 1967 lähtien ja lähivuosien voittajia Slushin ohella ovat Supercell, Rovio, sekä L-Fashion Group.